Kerrankin voin sanoa, että elämä on ihanaa. Pääsin pois sieltä riparilta ja olen ollut kotona jo yli vuorokauden. En saanutkaan käytettyä kannettavaa, vaan ihan uuden. Ja se tuli jo eilen, vaikka se tilattiin perjantaina. Nopeaa toimintaa. Nyt kyllä nautin siitä, kun saan olla netissä niin kauan kuin haluan. Toivottavasti koko kesä ei vaan taas mene koneella. Todennäköisesti menee.

Välillä siellä riparilla olo oli varsinaista kidutusta. Ensinnäkin mua ahdisti olla rakkaiden vihamiehieni seurassa, ja ne tuntuivat olevan koko ajan siinä vieressä tai istumassa sen huoneen edessä, jossa mä nukuin kavereideni kanssa. Parina iltana ahdisti niin paljon, että en voinut muuta kuin itkeä. Tietysti väsymys ja koti-ikävä vaikutti, mutta ei ollut kiva juttu, ei. Sitten kun selvisin siitä, toiseksi tai kolmanneksi viimeisenä iltana yhdessä ääliömäisessä tyttö-poika-leikissä pojat alko olla silleen "Mee nyt toho, mene mene" "Hyi saatana, en ole ton pari!" ja niin edelleen. Onhan tollasta vittuilua kestetty ykkösestä asti, niin luulisi että siihen olisi jo tottunut. No enpä ole. Tämä toistui yhdessä toisessa leikissä, missä piti mennä sylistä syliin. No, voi varmaan arvata millaista oli. Pisteenä i:n päälle sain leirin postista sellaisen kivan vuohen kuvan, jota käytettiin yhdessä alttarijutussa. Siinä luki jotain että "uu maa maa uu maamaa". Näin. Ja toisen, missä luki vain että "Oot söpö!!!" Molemmat päätyivät iloisesti roskakoriin revittyinä.

No hyvä on, oli siellä välillä ihan mukavaakin. Isoset järjesti kivoja iltaohjelmia, noita mainittuja leikkejä lukuunottamatta. Nolasivat itsensä siellä kyllä ihan täydellisesti, että kyllä siinä nauraa sai.  Ja kavereiden kanssa oli välillä tosi hauskaa, sain pari uuttakin ystävää itse asiassa. JA onnistuin sopimaan vihamiehieni kanssa, ainakin näennäisesti. Vaikka siinä kävikin niin, että MINÄ pyysin anteeksi NIILTÄ. Mutta ihan sama, nyt ollaan ainakin virallisesti väleissä. Tapa oli kyllä maailman lapsellisin, toinen niistä nimittäin puhui jotain minusta kaverilleni ja sanoi, että haluaisi sopia ja minun pitäisi vain pyytää anteeksi. HUOKAUS. Mutta nyt se on sovittu, menin sinne ja pyysin anteeksi. Pakotin heidät kyllä myöntämään, että hekin tekivät virheitä. Jos nyt ei tarvitsisi enää pelätä niiden paskanpuhumista minusta... En kyllä enää ikinä haluaisi olla heidän kavereitaan.

Mutta nauratti kyllä, kun rippiopettaja sanoi palauttaessaan koettani "Sinulla on nämä uskon asiat hallussa". Muuten vaan nauran koko touhullu ja rikon melkein kaikkia kymmentä käskyä lähes päivittäin, tahallaan tai tahattomasti. Välillä istuin kyllä ihan suu auki kun kuuntelin siellä oppitunneilla. Ne jotkut jutut siellä olivat vain niiin älyttömiä. Minun mielestäni siis, toivottavasti kukaan ei loukkaannu.

Haa, vanhukset toi ruokaa.