Rikkoutumaton perinne
Joka vuosi jo parinkymmenen vuoden ajan, vanhempani ja setäni, Pete, ovat menneet joko jouluna tai kesällä Kuusamoon mökille. Minä pääsin mukaan jo vauvana, ja siitä on muodostunut tapa, jota en koskaan haluaisi rikkoa. Pari viikkoa metsän keskellä ei ehkä kuulosta kovin hohdokkaalta, mutta minä olen kokenut siellä monia hauskoja hetkiä.
Ajomatka Kuusamoon on harvoin kovin nautittava. Vajaat seitsemän tuntia paahtavan kuumassa autossa, pienessä tilassa. Usein muuta tekemistä ei ole, kuin nukkua. Jos on liian kuuma, se ei onnistu. Silloin turvaudun kirjastosta raahaamaani kirjapinon kahlaamiseen, tai kuuntelen musiikkia. Matkan pelastuksena toimivat eväs- ja uimatauot. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä erilaisemmaksi maisema muuttuu siitä, mitä kotona on tottunut näkemään. Porojen bongailu on myös hauskaa ajanvietettä.
Vakiomökkimme, numero kuuden, portaille astuminen on aina mahtava kokemus. Tuttu tupa, jossa ei ole muuta kuin suuri pöytä, jääkaappi, sohva ja pari sänkyä. Ilman mitään mukavuuksia ei sentään tarvitse elää, televisiokin sieltä löytyy. Mökissä on vain yksi makuuhuone, jonka olen aina saanut vallattua itsepäisyyteni ansiosta. Muistan, kuinka sulkeuduin sinne pienenä leikkimään barbeilla tai muilla nukeilla. Nykyään siellä on mukava lukea, kuunnella musiikkia tai rentoutua jotenkin muuten omassa rauhassaan. Olen myöskin viettänyt monta tuntia putkeen uimalla järvessä, jonka ranta on vain parinsadan metrin päässä mökin etuovesta. Myöskin lähellä mutkittelevilla rauhallisilla metsätiellä on rentouttavaa vaellella, ja joskus käymme Peten kanssa samoilemassa metsässä, samalla siivoten maastoa kaikesta roinasta, mitä sinne on kertynyt.
Parasta mökkielämässä on pako ulkomaailmasta. Metsän hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta tulee harmoninen ja onnellinen olo. Joskus käymme soutelemassa järvellä iltahämärissä, isä ja Pete nauttivat, kun saavat kalastaa siinä samalla. Mökkihöperyyden estämiseksi käymme aina parin päivän välein Kuusamon keskustan hulinassa.
Joulut Kuusamossa ovat jotain, mitä en koskaan unohda. Moneen vuoteen emme ole olleet siellä muuten kuin kesällä, joten vaalin niitä muistoja tarkoin. Kun olin viisi - tai kuusivuotias, pääsin mökille tulleen Joulupukin, jota esitti eräs tuttumme, moottorikelkan kyytiin. Joka joulu kokoonnuimme aina tupaan jakamaan joululahjat. Minä toimin niiden jakajana, ja muistan miten innoissani olin pienenä, kun minun lahjakasani vain kasvoi ja kasvoi. Joulutunnelmissa oli myös hauskaa luistella järven jäällä tai käydä hiihtämässä.
Jokavuotinen matkan kohokohta on reissu juuri Kuusamossa sijaitsevaan hiihtokeskus Rukaan. Vaikka kesällä siellä ei ole lunta, pidän sinne menemistä enemmän silloin. Upeita maisemia on ihana katsella, ja turisteille on monta paikkaa matkamuistojen hankkimiseen. Sieltä ostin poropehmolelun, joka oli minulle nuorempana hyvin rakas.
Olemme käyneet Kuusamossa monta kertaa vuosien varrella, mutta jotkut tapahtumat ovat jääneet erityisesti mieleeni. Yhtenä kesänä äiti tippui veteen, kun olimme olleet järvellä ja äiti oli nousemassa veneestä. Nauroin tapahtumalle todella paljon jälkeenpäin, vitsailen siitä hänelle edelleen. Erään kerran monta vuotta sitten olimme mökkimme omistajien luona vierailemassa. Leikin talon perheen lapsen kanssa ja siinä tuoksinassa vierailimme heidän ulkona narussa olevien koiriensa luona. Löysimme toisen koirankopin alta vastasyntyneitä, mustia palleroita. Parin tunnin ikäisten koiranpentujen katseleminen todella nostatti tunteita pintaan, enkä unohda sitä kokemusta koskaan, kuten en yhtäkään Kuusamon matkoistamme.
